Yhdistetyn parisprintin maailmanmestaruus ei ole vain henkilökohtainen saavutus – se on yhdessä jaettu voitto, joka pysyy mielessä läpi elämän. Lahden lyseo haastatteli tuoretta maailmanmestari Heta Hirvosta, joka kertoi kisamenestyksestään, harjoittelustaan ja huippu-urheilijan arjesta. Hirvonen opiskelee ensimmäistä vuotta Lahden lyseon urheilulukiossa.
Voiton hetki
”Voitto tuntui todella hyvältä”, Hirvonen kertoo. ”Se oli jotenkin lämpimämpi ja suurempi tunne, kun voitimme yhdessä. Oli hienoa jakaa ilo Minja Korhosen kanssa.”
Parikilpailun maailmanmestaruus ei ole vain yksi palkinto lisää, vaan muisto, joka kestää vuosikymmeniä. ”Se ei ole pelkkä urheilusaavutus, vaan yhteinen kokemus, jonka muistan aina.”
Tie mestaruuteen
Mestaruus ei tullut ilman vastoinkäymisiä. ”Olin flunssassa juuri ennen kisaa, mikä ei tietenkään tuntunut ihanteelliselta”, Hirvonen kertoo. ”Mutta joskus paineessa pystyykin parempaan kuin uskoisi. Ehkä pakkolepo teki lopulta hyvää.” Lopulta menestyksessä on kyse myös kyvystä sopeutua ja tehdä parhaansa kaikissa olosuhteissa.
Huippuolosuhteet Lahdessa
Lahden yhdistetyn harjoitusolosuhteet ovat huipputasoa, mutta parannettavaakin on. ”Täällä on todella hyvät puitteet”, Heta Hirvonen kiittelee. ”Kesällä rullarata olisi iso lisä – siitä on jo puhuttu.”
Vaikka rata ei vielä ole valmistunut, treeni ei kaadu sen puutteeseen. ”Käytän muita reittejä ja harjoittelen siellä, missä voin.”
Kaksoisura
Huipulle pääseminen vaatii muutakin kuin kovaa treeniä – myös opiskelu kulkee mukana. ”Lahden lyseossa urheilun ja opiskelun yhdistäminen on tehty todella joustavaksi”, Hirvonen kiittää.
Hän korostaa motivaation merkitystä kaksoisuralla. ”On löydettävä kipinä molempiin. Urheilu ei kestä loputtomiin, ja koulutus antaa turvaa tulevaisuutta varten.”
Urheilun kautta syntyneet verkostot auttavat myös myöhemmin. ”Kun tuntee paljon ihmisiä urheilun kautta, se helpottaa varmasti muun elämän rakentamista.”
Mestarin neuvo nuorille urheilijoille
Mitä maailmanmestari sanoisi nuorille, jotka haaveilevat huipulle pääsystä?
”Tehkää asiat niin hyvin kuin osaatte, mutta älkää ottako kaikkea liian vakavasti”, Hirvonen rohkaisee. ”Urheilu on tärkeää, mutta elämässä on muutakin. Kaverit ja muu sisältö ovat tärkeitä tasapainon kannalta.”
Katse tulevaisuuteen
Maailmanmestaruuden jälkeen Hirvosen seuraava tavoite on menestyä henkilökohtaisissa kilpailuissa ja parantaa sijoituksia maailmancupissa. ”Haluan myös puolustaa mestaruutta ensi vuonna ja jatkaa menestystä pariviestissä.”
Entä viiden vuoden päästä?
”Vuonna 2029 Lahdessa järjestetään MM-kisat, ja olympialaisetkin kiinnostavat – vaikka yhdistetyn asema olympialajina on epävarma”, Hirvonen pohtii. ”Jos lajia ei ole olympialaisissa, niin sitten hypätään mäkeä ja kisataan maailmancupissa.”
Mikä motivoi jatkamaan?
Yksi suurimmista motivaatiotekijöistä on lajin monipuolisuus. ”Treenit eivät ole koskaan täysin samanlaisia, ja se pitää mielenkiinnon yllä.”
Menestyksen tunne ja halu kehittyä ovat myös iso osa intohimoa. ”Haluan kehittyä jatkuvasti ja saada lisää upeita kokemuksia urheilun kautta.”
Tero Matkaniemi