Miksi jotkut urheilijat nousevat tappion jälkeen entistä vahvempina, kun taas toiset lannistuvat? Epäonnistumisen kohtaaminen on keskeinen osa urheilijan henkistä kasvua – se opettaa sietokykyä, tukee oppimista ja kirkastaa motivaatiota. Psykologin silmin epäonnistuminen ei ole uhka vaan mahdollisuus: kun pettymykset nähdään luonnollisena osana matkantekoa, niistä voi saada voimaa, joka kantaa pitkälle niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Tässä psykologi Niko Nuutisen haastattelussa pureudumme siihen, millaisia tunteita epäonnistuminen herättää nuorissa urheilijoissa, millainen rooli valmentajilla ja läheisillä on urheilijan matkalla – ja miten mielen taitoja voi kehittää, jotta vaikeat hetket kääntyisivät tärkeiksi oppimiskokemuksiksi.
Miten urheilupsykologina määrittelisit epäonnistumisen – ja miksi sen kohtaaminen on tärkeä osa urheilijan kasvua?
Nuutinen: ”Urheilu on pohjimmiltaan leikkiä: kilvoittelua sekä toisia että itseä vastaan. Kullekin urheilijalle motivaatio voi nousta eri lähteistä: yksi tähtää maailman huipulle, toista ajaa eteenpäin halu kehittyä joka päivä. Epävarmuus siitä, kuka voittaa seuraavan kilpailun tai kenestä tulee paras tulevien vuosien aikana, antaa urheilulle sen merkityksen ja jännityksen. Matkalla kohti tavoitteita törmäämme väistämättä pettymyksiin – ja juuri näiden haasteiden kohtaaminen on keskeinen osa urheilijan henkistä kasvua. Vastoinkäymisten käsittely opettaa sietokykyä ja valmistaa samalla myös elämän muihin koitoksiin.”
Millaisia tunteita epäonnistuminen tavallisesti herättää nuorissa urheilijoissa – ja mitä heille voisi sanoa siinä hetkessä?
Nuutinen: ”Mitä tärkeämpi kilpailu, sitä suurempia tunteita epäonnistuminen herättää. Jokainen nuori reagoi pettymyksiin omalla tavallaan: joku kaipaa lohdutusta, toinen puolestaan hiljaisuutta ja tilaa koota ajatuksiaan. On tärkeää, että valmentajat, vanhemmat ja muut lähellä olevat ihmiset osoittavat, että elämä jatkuu ja että virheistä voi oppia. Pelkkä rauhallinen läsnäolo viestii, että olet yhä arvokas, vaikka et juuri nyt olisi saavuttanut toivomaasi tulosta.”
Millainen merkitys on valmentajien, opettajien ja vanhempien reaktioilla epäonnistumisen hetkellä?
Nuutinen: ”Ympäristön suhtautuminen epäonnistumiseen vaikuttaa suoraan siihen, miten urheilija itse sen kokee. Jos viesti on, että epäonnistuminen on osa oppimista, nuori ymmärtää sen kuuluvan kasvuun. Jos taas reaktiot ovat syyllistäviä tai nolaavia, epäonnistumisesta voi muodostua kielteinen kokemus, joka syö motivaatiota ja itseluottamusta. Kehittymistä tukeva ilmapiiri rohkaisee näkemään epäonnistumisen välivaiheena kohti parempia suorituksia.”
Mitä mielen taitoja nuori voi harjoitella, jotta hän oppii käsittelemään pettymyksiä rakentavasti?
Nuutinen: ”Ensisijainen taito on ymmärtää, että voimakkaat tunteet ovat luonnollinen osa urheilua. Tappio voi sattua ja itku voi tulla – se ei vähennä kenenkään arvoa urheilijana eikä ihmisenä. Tärkeintä on antaa tunteille tilaa, mutta myös osata kääntää ne lopulta oppimiskokemukseksi: mitä opin tästä kokemuksesta ja miten se auttaa minua eteenpäin? Säännöllinen itsetutkiskelu, myötätunto itseä kohtaan sekä rakentava palaute voivat tehdä pettymyksestä merkittävän kasvun paikan.”
Voiko epäonnistumisesta tulla käännekohta? Näetkö tilanteita, joissa pettymys onkin avannut uuden suunnan tai syventänyt motivaatiota?
Nuutinen: ”Ehdottomasti. Monen huippu-urheilijan tie on ollut täynnä mutkia ja joskus jopa umpikujaakin. Juuri niistä hetkistä voi kuitenkin syntyä uudenlainen palo harjoitteluun tai selkeämpi käsitys omista tavoitteista. Epäonnistumisen kautta syntynyt nöyryys ja uudelleen arvioitu motivaatio voivat toimia voimakkaana sysäyksenä kohti entistä määrätietoisempaa treeniä.”
Mitä haluaisit sanoa nuorelle urheilijalle, joka juuri nyt tuntee epäonnistuneensa?
Nuutinen: ”On täysin normaalia tuntea surua tai pettymystä, sillä se kertoo, että laji ja tavoitteet ovat sinulle tärkeitä. Epäonnistuminen ei kuitenkaan määritä arvoasi ihmisenä eikä urheilijana. Se on vain yksi etappi matkalla, jolta voit oppia ja jota kautta voit kehittyä. Anna pettymyksen tuntua, mutta suuntaa sen jälkeen katse tulevaan. Jokainen urheilija kokee vastaavia tunteita – ero on siinä, miten niistä otetaan opiksi ja jatketaan eteenpäin.”